Päiväni ihmisenä

Vähintäänkin elämäni tärkein valinta on edessä. Tehdä näin vai tehdä noin? Kukaan ei kerro, en voi kysyä, pelkään liikaa enkä tahdo valita. Edessä ihmisiä, takana ja sivuilla, kaikki odottavat vastaustani. Luon katseen kattoon, huokaisen syvään ja kerron etten tiedä. Nään pettyneet ilmeet, myötähäpeä paistaa heidän sielusta. Tahdon vajota maan alle ja jäädä sinne. Kaikki nousevat seisomaan ja kävelevät ovesta ulos jättäen oven auki huoneeseen jossa istun nyt, yksin. Ovesta näen valkoisen seinän ja mietin missä värit ovat, tälläisellä hetkellä mietin missä ovat maailman värit jotka tuovat kauneuden. Kävelen pitkin jalkakäytävää ja nään ruuhkautuneet kadut, turhautuneet ja vihaiset ihmiset autojen ratissa. Miksi he ovat vihaisia? Katseeni harhailee ympäristössä, pelkkää surua ihmisten silmissä.  Mikseivät he huomaa pientä kukkaa joka sitkeästi päivästä toiseen yrittää kasvaa läpi asfaltin halkeaman? Mikseivät he huomaa maailman pieniä kauniita asioita vaan keskittyvät vihaan ja suruun?

Ehkä olen erilainen, ehkäpä juuri minä olen se omituinen joka poikkeaa massasta. Minulla ei ole kiire, istuudun puiston penkille ja katson merta. Se voima aalloissa on pelottava mutta vähintäänkin kiehtova. Pieni tuulen puuska saa pääni kääntymään sivulle, nään miehen, hänellä on koira mukanaan. Koira haluaisi haistella puiston puita ja nurmikkoa, mies huutaa ettei hänellä ole aikaa pysähdellä. Miksi hänellä on kiire? Miksei hän arvosta koiraansa että antaisi tämän haistella maailmaa?

Kerrostalon rappukäytävässä kuulen kuinka naapurin mies huutaa vaimolleen. Ovi aukeaa ja vaimo juoksee silmä mustana, itkien ulos. Siirryn syrjään ettei mies satuttaisi minua. Miksi mies on noin vihainen vaimolleen? Miksen minä uskaltanut astua riidan väliin?

Eksyin omassa  yksiössäni huoneisiin, pitkän etsinnän jälkeen istun sohvalle ja avaan telkkarin. Saippuasarjoja, Mainoksia, ihmediettejä, tosi-tv:tä, julkisuuden henkilöitä. OSTAOSTAMYYMYY, Miksi meitä aivopestään tuollaisella paskalla? Miksi meidän päähän ängetään tuollaisia asioita?

Kaupan kassalla kassaneiti kertoo ostosteni summan, katson häntä silmiin, huomaan väsymyksen. Maksan ostokseni ja annan hänelle ostamani tikkarin, toivon että edes tuo vaatimaton karkki piristäisi häntä edes vähän. Hänen naamalleen nousi hymy ja toivotin hyvää päivänjatkoa iloisesti vaikka sisälläni myrsky yltyi. Taas kadulla mietin miksi jätinkään ainoan ostokseni tuolle väsyneelle kassaneidille.. Koska jokaisen tulisi arvostaa kaikkea mitä hänellä on. Arvostin löytämääni 20senttistä ja päätin lahjoittaa sen eteenpäin toivoen että vielä tuo pieni ele lähtisi kiertämään ja muuttuisi suureksi.

Kävelen ohi leikkipuiston ja nään nuoren naisen kahden lapsen kanssa. Se viaton hymy lasten naamalla kertoo ilosta. Pysähdyn hetkeksi, katson jälleen ympärilleni. Nään vanhan miehen viinapullo kädessään sammuneena leikkipuiston reunalle. Mikä on saanut tuon lapsen noin iloiseksi? Onko hänellä rakastava perhe? Mikä on saanut tuon vanhan juopon tuohon tilanteeseen? Onko hän joutunut kokemaan liikaa vaikeita asioita?

Jos ihmiset pysähtyisivät ja katsoisivat ympärilleen mitä kaikkea heillä onkaan! Kaunis luonto, koira joka rakastaa sinua vaikket sinä arvostaisi tuota upeaa eläintä. Ja tärkeintä, muita ihmisiä! Jos pysähtyisit ja katsoisit kuinka moni ympärilläsi voi huonosti, voisit auttaa. Joskus pelkkä hymy vastaantulijalle saattaa pelastaa hänen ankean päivänsä. Mikseivät ihmiset hymyile toisille? Onko se tosiaankin niin vaikeaa? Koska et tunne häntä, ei sinun tarvitse huomioida häntä? Vihaamme toisiamme ja annamme sille liikaa valtaa. Ihmettelemme miksi elämä on epäreilua. Mietimme miksi maailma on näin kylmä paikka. Tahdomme kaiken mutta emme tahdo luopua mistään. Miksi? Koska olemme vain ihmisiä..

Yhtä kaikki se on, tämä liike levoton
Kaikki tahtoo sammuttaa rakkauden janoaan
Ja paljon siihen juoda saa
Sillä tuttuun helvettiin on helpompaa jäädä kii
Kuin mennä tietä uutta tuntematonta
Vaikka se viedä voi paratiisiin
Yhtä kaikki se on, sitä kaikki haluaa
Sitä yhtä ja ainoaa

Kaija Koo – Yhtä kaikki

Tietoja Mietiskelijä

Elämä potkinut kovaa alaspäin eli tästä on tie vain ylöspäin :)
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

1 Response to Päiväni ihmisenä

  1. Ainoleena sanoo:

    Asioiden arvostaminen tulee usein juuri menetysten tai kokemusten kautta. Pitää olla vertailupohjaa, että ei pitäisi asioita, ihmisiä ja jopa olosuhteita itsestäänselvyyksinä.
    Iloa elämääsi, Mietiskelijä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 + 5 =